En oo aina ollut ylipainoinen. Vaikea keksiä itseasiassa päteviä syitä siihen, miten olen antanut itseni vajota tällaiseksi muodottamaksi öllötykseski. Joitakin vaikuttavia syitä olen löytänyt. Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, jolloin painoni tosiaan alkoi nousta normaalipainosta ylipainoksi. Samoihin aikoihin myös ainoa liikunannlähteeni, koirani, jouduttiin lopettamaan leukaluussa olevan kasvaimen takia. Kaksi vuotta notkuin anoreksian, bulimian ja ahmimishäiriön oireiden kanssa. Söin suklaata masennukseen, se tuntui lohduttavalta. Painoni alkoi nousta 11 vuotiaana. Myös koulukiusaaminen paheni. Sen lisäksi että mua haukuttiin rumaksi, myös läski, sotanorsu, pullero, norsu, virtahepo jne tulivat mukaan haukkumiseen. Hyväksikäytön jälkeen aloin myös viillellä.

15 vuotiaana painoin musitaakseni noin 105 kiloa. Pahin painonnousu alkoi mielestäni 16-17 vuotiaana. Muutin silloin nykyisen avomieheni ja kihlattuni kanssa yhteen. Kouluun mentiin bussilla, kauppaan käveltiin. Liikuntaa oli, mutta häpeä jota olin tuntenut ahmimiskohtauksistani salaa äidin luona,ei ollut. Mieheni oli solakkaa tyyppiä; söi kuinka paljon ja mitä tahansa niin ei lihonut. Söimme usein yhdessä suklaata, sipsejä ja muuta pientä naposteltavaa jatkuvasti. Täytettyäni 18 aloin myös käydä baareissa. Mieheni on puoli vuotta mua nuorempi joten menin kaverini kanssa. Olimme tietty alkoholia juoneet ennen täysi-ikäisyyttäkin ja alkoholin juominen itseasiassa alkoikin silloin kun muutimme yhteen. Äitini luona olin ottanut muutaman ja juhlissa kuohuvaa, mutta en muuten. Kävelimme kaverini kanssa baariin, ja otin muutamia. Kaverini joi kaakaota reflux-tautinsa takia, ei pysty juomaan alkoholia tai hiilihappoisia juomia. Eräs viittäkymmentä lähenevä mies tuli ensin iskemää kaveriani, joka vähän ajan kuluttua meni vessaan. Mies alkoi puhua mulle, otti kädestä kiinni. En saanut sanottua että lopeta. Jäädyin. Mies kouraisi mua toisesta rinnasta ja kaverini tuli paikalle. Ilmeestäni huomasi että jokin oli vialla ja veti mut ulos pubista.

Vannotin ystävälleni että kaikki on hyvin, ei mitään ongelmaa. Ystäväni äiti tuli hakemaan häntä ja mä menin Siwaan. 4 Dubbelnougat patukkaa, Maraboun suklaalevy, Fazerin sininen, Fazerina-levy ja Aakkospussi. Menin kotiin ja aloin syödä kamalaa vauhtia. Samalla itkin. Itkin ja söin ja helvetti, siitä tuli parempi mieli. Jälkikäteen kaikki se rasva ja kalorit tuntuivat hurjilta, mutta myöhemmin en jaksanut välittää. Suklaa maistuu hyvälle, taivaalliselle ja ihanalle. Joka suupala on nautinto. Aina yöllä ennen nukahtamista mietin, miten parannan tapani, miten musta tulee laiha ja kaunis nainen. Seuraavana päivänä taas söin suklaata.

Eilen, keskiviikkona 6.3 kävin fysioterapeutilla ja ravitsemusterapeutilla. Sain ohjeet miten liikkua, sauvakävelyä on 3x30 min viikossa, kävelyä tai crosstraineria 2x30 min viikossa. Näitä saan yhdistellä, esimerkiksi 10 min crosstrainerilla ja 20 min kävelyä. Lisäksi kuminauhajumppaa, selkä-seinää-vasten-kyykkyjä sekä nilkkojen vahvistamista. Sairastan hypermobiliteettisyndroomaa, ja itselläni on mennyt oikea olkapää sijoiltaan, nivelet koko kropassa naksuu ja paukkuu ja muljahtelee. Myös polvesta on mennyt nivelsiteet. Siksi laihduttaminen on todella tärkeää. Siksi myös teen noita jumppaliikkeitä. Sain myös listan miten tulee syödä ja ravitsemusterapeutti huomasi etukäteen pitämästäni ruokapäiväkirjasta suurimman ongelman: syön kerralla ruokaa suuren määrän, en syö aamupalaa, en välipaloja vaan ainoastaan kaksi isoa ateriaa + namit. Verensokeri laskee niin hurjasti noiden kahden aterian välillä että kuulemma valitsen helposti suklaan koska se piristää nopeasti. Myös paino mitattiin: 152 kiloa. Tuntui pahalta. Ravitsemusterapeutti antoi kuvia erillaisista aterioista ja kertoi miten pitäisi syödä. Säikähdin ensin annoskokoja joita tulisi syödä: 200 grammaa laatikkoruokaa ja 2 dl vaikka pakastekasviksia. Perunoita 3-4 pientä ja kauhallinen jauhelihakastiketta. Joudun syömään noin kolmen tunnin välein. Aamupalaksi tänään söin kaksi banaania, lounaaksi broileripastaa ja kasviksia, välipalaksi leivän kevyellä kalkkunaleikkeellä. Vielä ei pahemmin ole nälkä ja toivottavasti ei tulekaan. Päässä pyörii silti Lidlin ihanat pääsiäistäytemunat, ne on tosi hyviä. Niissä on mantelisuklaatäyte (mantelia 23%), pussissa oli 150 tai 175 g ja maksaa 1,89 e.

Kaupassa käynti ärsyttää. Vältän hienosti namihyllyn ja kassalla on puolet hyllyn sisällöstä, odottaen että joku tekee viimehetken päätöksen ja ostaa karkkia. JA MAINOKSET! Keventäjien sivuilla, yläkulmassa keskellä pyörivissä mainoksissa mainostettiin kerran Geisha-patukoita. En tiedä muista mutta itselläni on vaikeuksia hillitä mielitekoja kun ne näkyy ja kuuluu. Kävin äitini kanssa eilen kaupassa ja sen jälkeen menimme yhdessä mummolle. Ihana pannukakun tuoksu lehahtaa ulko-ovella. En syö ja kerron mummolle miksi. Näyttää hapanta naamaa ja ilmoittaa ettei tee enää koskaan pannukakkkuja tai lettuja. Äitini hakee kaksi Kinder-suklaamunaa ja syödessään niitä kysyy haluanko minä. Ei siinä mitään, syökööt vaan mutta miksi tarjota mulle kun juuri sanoin että mun pitää välttää niitä ja syödä ravitsemusterapeutin ohjeiden mukaisesti.

Liikuin tänään myös. 5 minuuttia crosstrainerilla (piti 10, mutta olin tehnyt niitä kyykkyjä juuri ennen ja jalat tuntuivat ihan hyytelöltä), punnerruksia, nilkkojen vahvistamista ja kuminauhalla jumppaa. Sen jälkeen menin 23 minuutiksi sauvakävelemään. Hävetti. Mulla on aina talvisin nenä jatkuvasti tukossa varsinkin ulkona. Kamalaa lenkkeillä ulkona ja hengittää suun kautta, luulen ainakin naapureiden ajattelevan ettei läski jaksa kävellä edes autolle ilman että joutuu suun kautta hönkimään sydänkohtauksen kourissa. Sauvakävelyssä kyllä hengästyin ja liukastuinkin alamäessä, onneksi kukaan ei sentään nähnyt.

Tekstistäkin varmasti huomaa, ettei mulla ole vahvaa itsetuntoa. Jo ala-asteella vihasin käydä koulussa ruokalassa: tuntui että tuijotetaan. Aina jos kiusaajani sattuivat olemaan samaan aikaan, ne kävelivät perässäni pois ja kyselivät että mitäs sotanorsu tällä kertaa söi. En halunnut mennä seuraavana päivänä kouluun. Ahdisti. Esitin kipeää äidilleni, joka kyllä huomasi etten ole kipeä. Hain suklaata Siwasta ja söin sitä samalla lukien Harry Potteria. Sama meininki on jatkunut tähän päivään asti. Luen edelleen Harry Potteria ja syön suklaata tai suklaapisara-keksejä. Kuukausittainen nautintohetkeni oli ostaa Regina ja suklaalevy. Reginan loppuessa se ylimääräinen suklaalevykin kyllä jäi ostamatta. Silti lehden puuttuminen toi tyhjän olon, odotin sitä aina. En pidä muutoksista ja olen kaavoihin kangistunut, uutta pelkäävä perussuomalainen juntti, joksi en koskaan halunnut tulla. Kaikki uusi pelottaa. Vihaan ajatusta että ystäväni tai perheenjäseneni muuttavat toiselle paikkakunnalle.

Tulen varmaankin laittamaan tänne kuvia, mutta en naamastani. En halua, että mua tunnistetaan. Pelkään taas joutuvani kiusatuksi. Toivon että laihdutus onnistuu ja kasvan ihmisenä. Terapeutin mukaan esimerkiksi baarissa jos tuntematon humalainen mies lähestyy ja koskee, niin vajoan taas siksi 9-vuotiaaksi tytöksi johon koskettiin ilman lupaa ja väärällä tavalla. En pysty sanomaan ei, oloni on turvaton ja avuton.

Tahdon kasvaa näistä kiloista pois. Haluan oppia hallitsemaan tunteita muuten kuin syömällä. Vasta toinen päivä menossa, mutta alku se kai tämäkin on? Hiljaa hyvä tulloo, sanoi mummo lumessa. Ehkä jonakin päivänä mun oloni ei ole kuin mummolla lumihangessa?